Maaliskuun 2016 tähti - Katri Wanner

Pitkän uran toimittajana ja tiedotuspäällikkönä tehnyt Katri Wanner on ensimmäinen eläköityvä lilithiläinen. Wannerin uralle on mahtunut suuri määrä merkittäviä kirjailijoita, kantapään kautta oppimista ja muutoksiin sopeutumista.

Wanner syntyi Helsingissä vuonna 1953. Hänen äitinsä muutti evakkona Karjalasta pääkaupunkiin, jossa hän tapasi Wannerin isän, nuoren sveitsiläisen optikon. Nuori maahanmuuttaja oli saapunut töiden perässä Suomeen, jossa oli huutava pula käsityöläisistä.

 ­Äitini suku oli tullut Sveitsistä Suomeen jo 1800-luvulla, jolloin Alpeilla oli nälänhätä. He työskentelivät juustomestareina monien muiden tavoin. Sveitsiläiset opettivat suomalaisille, kuinka valmistetaan emmentalia, Wanner kuvailee.

Wanner opiskeli ylioppilaaksi Kuopiossa, jossa hän ryhtyi toimittajaksi. Hän työskenteli kolme kesää harjoittelijana Savon Sanomissa ja Viikko-Savossa, jossa hän oppi työhön kisällinä.

 Olin hyvä ja nopea kirjoittaja. Opiskelin toimittajaksi harjoitteluiden ja työn kautta. Kaikki oli opittava kantapään kautta. Vahvat maakuntalehdet ovat kasvattanet monta hyvää lehtimiespolvea, toivon että ne pystyvät säilyttämään asemansa. Me vanhat savonsanomalaisetkin pidämme yhä yhtä.

 Minulla on ollut hienoja oppi-isiä ja äitejä, tunnettuja suomalaisia toimittajia kuten Liisa Tuutte, Ilse Rautio, Leena Larjanko ja Maija Alftan. Joukkoon kuuluu myös hyviä valokuvaajia, Wanner kuvailee.

Valmistuttuaan ylioppilaaksi 21-vuotiaana Wanner muutti töiden perässä Helsinkiin.

 Halusin muuttaa väljemmille vesille Helsinkiin, luulin ehkä Helsingin olevan maailman napa. Se oli hölmöä. Olisi pitänyt lähteä ainakin Zürichiin opiskelemaan, mutta olin jo ammatissa, saanut paikan Pääkaupunki lehdestä. Olin hyvin sidottu suomenkieleen.

Wanner teki yli kymmenen vuoden työrupeaman Ilta-Sanomilla, jonka jälkeen oli aika siirtyä kustantamon leipiin. Näkemys journalistin työstä muovaantui toimittajuuden aikana.

 Hyvin kauan luulin, että toimittajan tärkein instrumentti on hyvä kieli. Nyt olen sitä mieltä, että kyky tutkia ja eritellä asioita on tärkeämpää. Toimittajan on oltava myös hyvin pitkäjänteinen. Jotenkin nuorena kuvittelin romanttisesti, että tärkeintä on hyvä kirjoittaminen, mutta nyt en ole enää niin varma, Wanner pohtii. 

Oli vuosi 1987 kun Wanner houkuteltiin WSOY:lle. Kutsu kävi tiedotuspäällikön pestiin.

 Tiedotuspäällikkönä saatoin maailmalle vuosittain satoja kirjoja pienen tiimini kanssa. Emännöin ulkomaisia kirjailijoita Andre Brinkistä, Sadie Smithistä Naomi Kleiniin ja Jonathan Franzeniin. Kohdalleni osunut nobelisti oli irlantilainen runoilija, "Ojanpiennarten kuningas" Seamus Heaney, joka teki valtavan vaikutuksen minuun. Tapasin hänet hieman ennen kuin hän sai Nobelin-palkinnon.

Wanner suhtautui työhönsä intohimolla.

 Se oli ihan huippua! Kirjallisuus isolla kirjaimella, suhtauduin siihen, vanhaan kustantamoon ja sen legendaarisiin työntekijöihin hyvin juhlallisesti. Työnkuvaani kuului pitää huolta siitä, että kirjat ja media kohtaisivat. Sanomalehdet kirjoittivat tuolloin paljon kirjallisuudesta. Televisiossa oli kuitenkin vain yksi ohjelma, joka käsitteli aihetta. Se oli ihan katastrofaalinen aikakausi.

 Kirjallisuus oli tuona ajanjaksona pienen piirin harrastus, jossa asiaan suhtauduttiin mahtipontisesti suljettujen ovien takana. Tiettyjä kirjailijoita pidettiin rahvaanomaisina ja sitä kautta epähyväksyttävinä. Muutosta tilanteeseen oli kuitenkin tulossa.

 90-luvulla tapahtui karnevalisoituminen, jolloin suomalaiset alkoivat olla iloisempaa kansaa. Ensin aamu-TV:tä päiviteltiin, mutta lopulta se toi kirjallisuuden lähemmäksi kansaa ja lisää näkyvyyttä kirjailijoille. Suomesta kuitenkin puuttuu vieläkin pitkäkestoinen ja tunnettu kirjallisuusohjelma, joita löytyy esimerkiksi Ruotsista, Wanner kommentoi.

2000-luku ja sosiaalinen media muuttivat keskustelun hengen täysin. Uudet kirjallisuustapahtumat houkuttelivat suuria yleisöjä lukemaan yhä enemmän. Internetti loi mahdollisuuden yleiseen keskusteluun, johon on helppo osallistua kotisohvalta. Wannerille muutos tapahtui uran lopuksi.

Kuvassa tuottaja Milla Palovaara (Like), kirjailija Sofi Oksanen, Katri Wanner ja hänen työnsä jatkaja, huippuviestijä Riikka Kämppi.

Kuvassa tuottaja Milla Palovaara (Like), kirjailija Sofi Oksanen, Katri Wanner ja hänen työnsä jatkaja, huippuviestijä Riikka Kämppi.

Wanner on työskennellyt urallaan legendaaristen kirjailijoiden kanssa. Näihin muun muassa lukeutuu Helvi Hämäläinen, Aila Meriluoto ja Veikko Huovinen. Yksi merkittävimmistä yhteistöistä on syntynyt Sofi Oksasen kanssa, joka muodostui kirjailijan uran alkumetreillä.

 Sain työskennellä hänen kanssaan ihan alusta asti. Ensin WSOY:ssä ja kun me molemmat saatiin sieltä lähtöpassit, työskentelin hänen kanssaan sen jälkeen freelancerina vielä tähän kevääseen asti. Olen tehnyt Sofi Oksasen ja hänen Silberfeldt-kustantamonsa kanssa mieleenpainuvia rupeamia, esim. Aleksandr Solženitsynin Gulagin uudelleenjulkaisun, Kun kyyhkyset katosivat -kirjan suuri yleisöjuhla ja julkistaminen Tallinnassa. 

Lilithiin Wanner liittyi vuonna 2011, lopetettuaan työskentelynsä WSOY:llä.

 En halunnut ryhtyä yrittäjäksi, joten Lilith tuntui luonnolliselta vaihtoehdolta. Kannatan myös osuuskuntatoimintaa, vaikka karsastankin jättimäisiä osuuskuntia. Olen iloinen, että pääsin kunniallisesti eläkkeelle. Minulla on kuitenkin vielä jonkin verran työtä, johon kuuluu esimerkiksi näyttelyn tuottamista ja yksi lähihistoriakirjan lanseeraus, Wanner kommentoi tulevaisuuttaan.

Teksti Orna Ben Lulu

Kuvat Katri Wanner ja Anne Pulliainen

Katri Wanner ja Lilithin toimitusjohtaja Kikke Heikkinen

Katri Wanner ja Lilithin toimitusjohtaja Kikke Heikkinen