Mari Ahokoivun piirtämä ja Kalle Hakkolan tarinoima Sanni ja Joonas saa jatkoa. Se nähdään strippinä Ilta-Sanomien kuukauden kotimaisena sarjakuvana.
Aikaisemmin tänä vuonna sisarukset aloittivat seikkailut yhden sivun tarinoina Koululainen-lehdessä.
Sarjakuvia yhdistää huumorilla sävytetty maailma, lasten näkökulmasta tarkasteltuna. Tarinoiden lähtökohtina toimivat klassiset vitsit, väärinymmärrykset ja sanaleikit.
Ahokoivun ja Hakkolan yhteistyö lähti liikkeelle töiden parissa Sarjakuvakeskuksessa.
– Tuli tietysti puhuttua paljon sarjakuvasta, ja molemmilla oli kiinnostus herätellä kotimaisen lastensarjakuvan skeneä. 6-8-vuotiaille ei ole paljon tarjontaa, Ahokoivu summaa.
Strippejä suunniteltiin alusta saakka tarjottavaksi nimenomaan Ilta-Sanomille.
– Kuukauden kotimainen -slotti on legendaarinen paikka, jossa on vieraillut niin aloittelijoita kuin ammattilaisiakin. Sanni ja Joonas sopi hyvin elokuulle, joka on koulun aloittamisen ja uusien koululaisten kuukausi.
Tarinat ovat kiinnostaneet ulkomaita myöten. Talviyö on käännetty aiemmin ruotsiksi ja ranskaksi. Syksyllä kirja julkaistaan Etelä-Koreassa.
Sanni ja Joonas on ilmestynyt kahtena kirjana, Talviyö (2014) ja Hugo-serkku (2016). Sarjakuvien pohjalta on tehty myös tehtäväkirja Maailman suurin sammakko, sekä musiikkia.
Kolmen ruudun strippinä sisarusparin seikkailut nähdään Ilta-Sanomien kuukauden kotimaisena sarjakuvana elokuun loppuun saakka. Strippi on nähtävissä ainoastaan lehden paperiversiossa.