On sanottu, että osuustoiminnan kvartaali on 25 vuotta. Lilith on saavuttanut tämän rajapyykin aloilla, joilla toimiminen on usein tuulista ja karikkoistakin. Tänä päivänä lähes 500 jäsenensä omistama yritys voi hyvällä syyllä onnitella itseään jo pelkästään turnauskestävyydestään. Sitä selittänee varmasti ennen kaikkea se jäsenistön itsensä määrittelemä arvopohja, josta firma edelleen ponnistaa: itsenäisyys, eettisyys, laatu, yhteisöllisyys. Ja ihan kuin muita syitä onnittelemiseen tarvittaisiin, niin mainitaan vielä, että luovan hörhöilyn lisäksi tunnumme hallitsevan säntillisen työnteon, tarkan taloudenpidon ja huolellisen sopimusviilauksenkin. Mutta supervoimistamme suurin saattaa silti olla tieto siitä, että olemme aidosti oikealla asialla. Se yhdistettynä sinnikkyyteen ja haluun oppia on siivittänyt Lilithin nyt ainakin tänne saakka.
Jäsenmäärän ja liikevaihdon siihen asti lähes katkeamaton kasvu hyytyi hetkeksi Lilithilläkin koronapandemian pantua monet luovat toimialat oikein huolella polvilleen. Pahimmasta ollaan jo selvitty, toivottavasti lopullisesti, ja velaton ja vakavarainen yritys käynnistää toisen kvartaalinsa kokemastaan vahvistuneena ja luovien alojen entistä uljaampaan tulevaisuuteen uskoen.
Kulttuuri on elämisen ehto ja sen suola myös. Siksi uskomme ja luotamme siihen, että kaltaistamme toimijaa tarvitaan jatkossakin pitämään tulevienkin luovien tekijäpolvien puolta ja takaamaan heille elinkeinon mahdollisuuksia unelma-ammatillisuudessaan myös seuraavat 25 vuotta. Kiitos kaikki asiakkaamme, ystävämme ja tukijamme läpi vuosien! Ja: onnea kaikki lilithläiset!
Lilith-julkaisut:
- Waterlily: Moving Mountains (single)
- Pennies by the Pound: Burning Wish (single)
- Antti Polameri Orkesteri: Nightflight (single)
- Renaldo Rex: Unikukka (single)
- Pennies by the Pound: The End Times (single)
- Oona Loman & Talvi Äkräs: Trio (single)